Luolakarhu%20Toranguar%20blogi.jpg

 

Päämerkki Luolakarhu

Sydänmerkki Toranguar

17.1. - 8.2.

Karismaattinen, itsetietoinen, narsistinen, omahyväinen ja voimakas esteetikko

"Mitä minä tänään valloittaisin?" hän kysyy itseltään kenties heti herättyään. Sitten hänen alitajuntansa alkaa käydä läpi vaihtoehtoja - tietoisuuden keskittyessä juuri meneillään olevaan voimainkoitokseen. Hän hallitsee tilanteet taitavuudellaan, ja vaikka ote hieman lipsahtaisi, putoaisi hän kuin kissa neljälle jalalle. Jokaisessa uudessa tilanteessa hän huomioi sen suomat mahdollisuudet, eikä jätä niitä käyttämättä. Filosofiointiin hänellä ei liikene aikaa, sillä yleensä hänellä on tiukka aikataulu. Eri asia on, jos filosofioinnin kohde on kiinnostava.

Vaikka taloudelliset intressit ovat tälle karhulle tärkeitä, ne hoituvat yleensä kokemuksen tuomalla rutiinilla. Arkipäivän velvoitteita hän hoidattaa kätevästi toisilla, vedoten omiin kiireisiinsä ja niiden tärkeellisyyteen. Palvelusten sijaan hän tarvitsisi kuitenkin palvelijan. Mutta onko hän aina niin työn touhussa, kuin sanoo olevansa? Tuskin, sillä luultavammin hän on tekemässä valloituksiaan. Se voi olla vuori, yleisö tai mikä vain muu mahdollisesti valloitettavissa oleva asia. Hän kerää näistä saavutuksistaan voitonmerkkejä aarrekammioonsa, eikä kovin mielellään luopuisi niistä. Nehän ovat todisteita hänen mahtavuudestaan.

Tyhmyyttä hän ei voi sietää, vielä vähemmän neuvoja. Kuin ihmeen kaupalla hän pelastautuu mahdottomalta vaikuttavista tilanteista, pienikin oljenkorsi voi olla riittävä hänenlaiselleen selviytyjätyypille. Silti hänen kannattaisi kuunnella muidenkin viisauksia, eikä vain omiaan. Mutta koska hän katsoo kaikenlaisten elämän asettamien esteiden olevan ylittämistä varten, niiden kiertäminen ei kuulu hänen tapoihinsa. Ja varsinkin, jos paikalla on yleisöä, hän kääntää ikävätkin hidasteet voitokseen tekemällä niistä näytösnumeron. Huomion keskipisteenä oleminen hoituu häneltä aina hymyssä suin; vihollisenkin on paras nähdä, ettei häntä lannista mikään.

Hän on yleensä hyvin miehinen tai erittäin naisellinen, viehättävällä tavalla.Itsetietoisuus tekee hänestä karismaattisen, taipuvaisuus rehentelyyn voi ärsyttää monia ja siksi nolot epäonnistumiset ovat hänelle vaikeimpia tilanteita sietää. Hän ei ole tunteeton, vaan pelkää niitä näyttäessään vaikuttavansa heikolta. Rakastajana hän on erittäinkin tunnekuohuinen ja sensuelli.